Juntu
Juntu on ISOn Tanhuujien pitkälle edistyneiden aikuisten kansantanssiryhmä, jonka tanssijat ovat 25–35-vuotiaita. Ryhmä kokoontuu viikonloppuisin noin kerran kuukaudessa Jyväskylään, jonne sitoutuneet tanssijat matkustavat eri puolilta Suomea. Juntun juuret ulottuvat jo parinkymmenen vuoden taakse, mutta mukaan on liittynyt tasaiseen tahtiin uusia kasvoja. Tanssinopettaja Béla Gazdag jr:n johdolla ryhmä työstää uusia kansantanssikoreografioita ja ylläpitää esitysohjelmistoaan. Tanhupäivät ovat pitkiä mutta antoisia – niiden aikana tanssitaan paljon ja suunnitellaan tulevia projekteja. |
Juntun tanssijoilla on vahva tanssiosaaminen, ja ryhmä harjoittelee tavoitteellisesti esiintymisiä varten. Tanssisalin ovet ovat kuitenkin aina avoinna uusille taitaville tanssijoille, joilla on hallussa kansantanssin tai kansanomaisen paritanssin perusteet. Jos sinulla on hämärä tanhumenneisyys ja haluat virittäytyä Jyväskylän tanhutaajuudelle, ota rohkeasti yhteyttä sähköpostitse osoitteeseen [email protected] tai laita viestiä Instagramissa @instajuntu-tilin kautta.
Keväällä 2025 Juntu edustaa ISOn Tanhuujia myös Tampereella Tradi-kansantanssifestivaalilla, valtakunnallisessa Kansantanssikatselmuksessa. |